Jotain muuta

Minulla on työn alla myös novelli, mutta koska se ei tunnu edistyvän, sain päähäni postata tällaisen runon kaltaisen tuumailun. Pelko pois, kyllä sitä kuksintaakin varmaan vielä tänne saadaan :)


Tunnistan tämän tunteen.
Se astuu tiedostuksen näyttämölle
joko hiipien tai ryskeellä.
Se saattaa saapua esimerkiksi silloin,
kun katson toista ihmistä, sinua,
jonkun kolmannen ollessa läsnä
ja tajuan:
en katsoessani näe samaa kuin tuo kolmas,
vaan sinun lävitsesi, läpi kaikkien kerroksiesi,
jotka ovat kietoneet sisäänsä sen, minkä
jo etukäteen tiesin olevan etsimisen arvoista.
Ja kuuntele, sinussa se jokin on tämä:
sinä osaat sulaa
sulaa sulaa sulaa
kuin voi sulaa kauniisti kimaltaen auringonpaisteessa
tai jäätelö herkullisesti rannalla
tai jääpuikot räystäällä iloisesti kimaltavia pisaroita tippuen.
Voi voi, miten sitä sulaa voi
ja miten voikaan sulamista rakastaa, voi.
Enkä nyt ota kantaa siihen,
kumpaa minä enemmän arvostan
sinun kiinteitä kulmiasi (funktionsa toki niilläkin)
vai niiden liukenemista nesteeksi,
sillä se mitä sinussa rakastan vaatii molemmat
ja se on kykysi muuttaa olomuotoa.

Minä olen aarteenetsijä ja arkeologi,
etevä: tunnistan otollisen kaivausalueen
ja minulla riittää kärsivällisyys ja taito
käydä läpi kerroksia,
kunnes pitelen kädessäni palkintoani.
Näen sen arvon aina, oli se sitten
millaisina sirpaleina tai kuinka kulunut tahansa.
Arkeologia vaatii myös järjestelmällisyyttä,
numerointia ja monia, monia ämpäreitä.
Tärkeintä on, etteivät ämpärit mene sekaisin
ja meneväthän ne minulta lopulta aina.
Aarteen olen silti joka kerran tavoittanut,
siinä olen hyvä, vähän liiankin kai.
Mutta joskus tuntuu, että se on ainut lahjani,
joten minkäs teet ja näillä mennään.
Sinutkin on löydetty.

Haavoittuvaisuus seuraa löytöjen kannoilla.
Jos on jotain arvokasta tavoittanut,
sen menettämistä on kai luonnollista pelätä.
Silloin on vain ajateltava,
ettei mitään voi menettää niin kauan kuin muistaa
etsimisen merkityksen ja löytämisen hetken,
levitettävä käsivartensa ammolleen ja todettava äänettä kaikkeudelle:
tässä, tässä on pehmeä keskukseni, sykkivä sydämeni,
riko, riko vain tuhansiin ja taas tuhansiin palasiin.
Oltava sillä tapaa vahva, vahvempi kuin onkaan.
Se on aarteenetsinnän hinta.